Hedelmällistä elämää

26.08.2020

Kotipihallani kasvaa omenapuu. Se on erityinen ja ainutlaatuinen. Samalaisia omenapuita on olemassa vain neljä kappaletta koko maailmassa. Tämä omenalajike on äitini isoisän kehittämä ja kutsummekin lajiketta hänen nimensä mukaisesti Eetuksi. Omena on kiinteä ja melko hapokas. Juuri minun makuuni täydellisen hyvä. Pihassani kasvaa siis puu, joka tuottaa hyvänmakuista hedelmää.

Puuni tuottaa joka vuosi melko paljon hedelmää. Osa hedelmistä on kelvottomia, osa osittain käyttökelpoisia ja osa priimalaatua. Jotta puuni voi ylipäätään tuottaa hedelmää, siinä pitää olla hyvät ja toimivat juuret sekä vahva runko. Puuta pitää myös hoitaa. Kastella helteillä, leikata ja lannoittaa. Hedelmä on lopputulos, joka kasvaa juurien ja rungon ansiosta. Samalla tavalla meidän puheemme ja tekomme kumpuavat siitä, minkälaisten asioiden varaan me elämämme rakennamme. Mitkä ovat ne arvot, joiden mukaan haluamme tehdä valintoja arjen keskellä. Mitä teemme tai jätämme tekemättä. Mitä sanomme tai emme sano ja millä tavalla ilmaisemme itseämme.

Miltä sinun elämäsi puu näyttää? Mitä arvoja sen juurista nousee? Minkälaista hedelmää haluat tuottaa? Olisiko aika lannoittaa, leikata tai kastella puuta? Mietitäänkö tätä yhdessä? 

Unioninkatu 29, 00170 Helsinki
Kaikki oikeudet pidätetään 2019
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita